Näyttää siltä, että käytät Internet Exploreria. Kyseinen selain ei ole enää aktiivisen kehityksen alaisena Microsoftilla. Voit katsella sivuja, mutta mitä todennäköisimmin ne eivät näy oikein.

Näyttää siltä, että käytät vanhaa versiota selaimestasi. Voit katsella sivuja, mutta mitä todennäköisimmin ne eivät näy oikein.

Parhaan käyttökokemuksen takaamiseksi ole hyvä ja lataa viimeisin versio selaimista ChromeFirefoxSafari tai Edge

Osallisuus

Osallisuus suunnittelussa merkitsee asukkaiden ja muiden paikallisten mukanaoloa koko suunnitteluprosessin aikana. Se on myös huolenpitoa yhteisesti suunnitellusta sekä osalliseksi pääsemistä yhteisistä tiloista ja niiden tuottamasta hyvinvoinnista. Osallistavan suunnittelun tavoitteena on turvata asukkaiden elinympäristöön liittyvien tarpeiden ja toiveiden täyttymistä ‒ ja siten lisätä myös heidän paikkaan kuuluvuuden tunnetta.

 

Onnistunut suunnittelu parantaa eri ihmisryhmien osallisuutta myös kohteen valmistuttua. Tilojen esteettömyys ja saavutettavuus ovat keskeisiä arvoja, joita suunnittelussa tulee edistää. Hyvin suunniteltu ympäristö edistää asukkaidensa arjen sujuvuutta lähes huomaamattomasti: Laadukkaissa ulkotiloissa liikkuminen on helppoa, leikkiminen turvallista ja ihmisten välille syntyy luontevia kohtaamisia.

 

Toimistomme on jo vuosien ajan kehittänyt osallistavaa suunnittelua: Hyödynnämme monipuolisesti muun muassa työpajoja, verkkokyselyjä, asukastilaisuuksia ja suunnittelemme yhdessä erilaisten käyttäjien, kuten lasten ja harrastajien kanssa.