Näyttää siltä, että käytät Internet Exploreria. Kyseinen selain ei ole enää aktiivisen kehityksen alaisena Microsoftilla. Voit katsella sivuja, mutta mitä todennäköisimmin ne eivät näy oikein.
Näyttää siltä, että käytät vanhaa versiota selaimestasi. Voit katsella sivuja, mutta mitä todennäköisimmin ne eivät näy oikein.
Parhaan käyttökokemuksen takaamiseksi ole hyvä ja lataa viimeisin versio selaimista Chrome, Firefox, Safari tai Edge
LOCI maisema-arkkitehdit Oy on vuonna 2008 perustettu innovatiivinen, aikaansa seuraava maisema-arkkitehtuuritoimisto.
Toiminta-ajatuksemme on tuottaa visuaalisesti ja teknisesti korkeatasoisia, toimivia, kestäviä ja taloudellisia suunnitteluratkaisuja maankäytön- sekä julkisen ja yksityisen ulkotilan suunnittelun parissa sekä tarjota kokonaisvaltaisia maisema-arkkitehtuurin suunnittelu- ja valvontapalveluja julkiselle sektorille, yrityksille, yleishyödyllisille yhteisöille sekä taloyhtiöille. Tavoitteena on asiakaslähtöinen, korkeatasoinen ja taloudellinen työn toteutus sekä toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen yhdessä asiakkaiden kanssa.
Tavoitteenamme on tuottaa laadukasta suunnittelua, joka huomioi kulloisenkin hankkeen eri osapuolten tarpeet ja vastaa tilaajan tarpeisiin, tilaajan käytössä olevat taloudelliset resurssit huomioiden. Laadunvarmistusprosessin avulla suunnittelun kuluessa varmistetaan asiakkaan ja käyttäjien tavoitteita ja tarpeita vastaavien suunnitelmien tuottaminen yhdessä sovitussa aikataulussa, riittävillä resursseilla ja tavalla.
Yrityksemme toimii laajasti maisema-arkkitehtuurisuunnittelun eri osa-alueilla. Henkilökunnan erityisosaamisella sekä monipuolisen yhteistyökumppaniverkoston avulla pystymme vastaamaan mittakaavaltaan ja sisällöltään erilaisiin haasteisiin.
Kokonaan suunnittelijaomisteisena toimistona vahvuutemme on mahdollisuus asettaa suunnittelun ja suunnitelmien laatu tulostavoitteiden edelle.
Toimistomme on Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL:n jäsen. Toimistollamme on RALA-sertifikaatti ja -pätevyys vahvistuksena yrityksen toimintatavat kokoavasta järjestelmästä ja laadunhallinnan tasosta. Luottoluokituksemme on korkein AAA-luottoluokitus.
Tarjoamme suunnittelua
Maankäytön suunnittelun eri tasoilla, erityisesti maankäytön pohjaksi laadittavien viite-, lähiympäristö- ja korttelisuunnitelmien osalta
Yleis- ja kunnallisteknisten suunnitelmien laatimisessa
Puistosuunnitelmien ja puiston rakennussuunnitelmien laatimisessa
Aukioiden ja katuympäristöjen suunnitelmien laatimisessa
Liikuntapuistojen ja muiden liikunta-alueiden suunnitelmien laatimisessa
Julkis- ja liikerakennusten piha- ja ympäristösuunnitelmien laatimisessa, erityisesti koulujen ja päiväkotien pihojen sekä yritysten toimitilojen ympäristöjen osalta
Asuinympäristöjen pihasuunnitelmien laatimisessa
Historiallisten ympäristöjen kunnostussuunnitelmien ja -selvitysten laatimisessa
Suunnittelukilpailujen ympäristösuunnittelua sekä maisema-arkkitehtuurikilpailuissa että työryhmän jäsenenä arkkitehtikilpailuissa ja tontinluovutuskilpailuissa
Visiomme
Ylläpidämme tiedostavaa ja innovatiivista suunnittelukulttuuria
Toiminnassamme ovat keskeisiä inhimilliset ja kestävän kehityksen arvot
Olemme yksi alan parhaista toimijoista
Olemme yhteiskunnallinen toimija ja vaikuttaja
Kehitämme itsemme ohella maisema-arkkitehtuuria alana
Tavoittelemme laatua ennen voittoa
Strategiamme
Laadun ja innovatiivisuuden mahdollistaminen riittävillä resursseilla
Jatkuva kehittyminen ja kouluttautuminen
Toimiminen yhteistyössä lähialojen parhaiden toimijoiden kanssa
Oman työn vaikutusten tiedostaminen
Hyvän työympäristön tarjoaminen
Monet aikamme isot kysymykset liittyvät ihmisen toiminnan ja luonnonympäristöjen yhteensovittamiseen. Me uskomme, että elinympäristöjen suunnittelulla voimme ratkoa monia ilmastonmuutokseen, kestävään kehitykseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin liittyviä haasteita. Vastaamme maisema-arkkitehtuurin keinoilla näihin kysymyksiin monipuolista osaamista, luovaa näkemystä ja osallistavaa suunnittelua hyödyntäen.
Tikkurilan jokirannan uusi leikkipuisto täyttyi heti pienistä seikkailijoista. Parasta palautetta suunnittelijoille kuului heti portilla odottavilta lapsilta, jotka huutelivat "iiiiiiiik, tää on niin hieno, haluun heti tonne!"
Leikkipuisto on saanut inspiraationsa sitä ympäröivästä ainutlaatuisesta luonnosta. Joen harvinaiset vuollejokisimpukat ovat pompanneet puistoon leikkikumpujen muodossa, kaislikko suhisee leikkivälineissä ja puistoa ympäröivässä aidassa, leikkivälineissä on ötököitä ja joen eläimiä, ja joki itsessään ympäröivine rakennuksineen on tuotu pienoismallina mukaan puistoon. Pienessä Keravanjoessa voi vesileikin muodossa kokea, mitä veden patoaminen tarkoittaa. Vesileikkiä ympäröi jokea ympäröivät rakennukset.
Leikkipuiston eteen on tuotu oleskeluportaiden alue, josta pääsee veden äärelle. Iltaisin alueen tunnelma muuttuu valaistuksen myötä tunnelmalliseksi. Poikkea ihmeessä puistoon ja koe jokiluonnon läsnäolo!
Locin, Sigge Arkkitehtien ja Valoa Designin kilpailutyö ”Saariston sydän” on valittu voittajaksi Turun kauppatorin suunnittelukilpailussa. Turku on maailman kauneimman saariston pääkaupunki, ja saaristo tuodaan esiin torilla! Ehdotuksemme sai yli 700 yleisön kommenttia ja oli näin selvä suosikki – kiitos vahvasta kannatuksesta! Lue lisää aiheesta Turun kaupungin nettisivuilta, täältä.
Työn on tarkoitus lähteä käyntiin heti kesän alussa. Toivotaan, että päästään pian saaristohyppelemään torille!
Tampereen Viinikanlahden kansainvälinen ideakilpailu on ratkennut. Kilpailussa 2. palkinnon voitti ehdotus "Pärske", jonka tekijöinä olivat Heikkinen & Kangasaho Arkkitehdit, LOCI Maisema-arkkitehdit sekä Kalle Vaismaa.
Kunniamaininnan kilpailussa sai ehdotus "Archipelago", jonka tekijöinä olivat B&M Architects, LOCI Maisema-arkkitehdit sekä WSP Finland.
Onnea palkituille!
Vantaalle Tikkurilanjoen varteen avataan pian uusi LOCIn suunnittelema leikkipaikka. Jos säät suosivat rakentamista, valmista voi olla jo toukokuun loppuun mennessä. Åvikin leikkipaikka ympäristöineen on osa laajempaa Tikkurilan jokirannan uudistusta, josta voit lukea lisää Vantaan nettisivuilta.
Aiheesta uutisoi Vantaan Sanomat.
12.-13.2.2020 Jyväskylässä järjestetyillä Viherpäivillä Pia Kuusiniemelle myönnettiin Puutarhaliiton hopeinen ansiomerkki. MARKin puheenjohtajana toimiva Pia palkittiin ansiokkaasta työstä alan kehittämisessä ja yhdistystoiminnassa. Jussi Virran diplomityö "Riskejä on otettava - riskialttiiden leikkipaikkojen paluu" palkittiin vuoden 2019 parhaana maisema-arkkitehtuurin diplomityönä.
Onnittelut molemmille!
Lauantaina 14.12.19 juhlistettiin Kuusijärven ja Sipoonkorven kansallispuistoja yhdistävän kevyenliikenteen sillan avajaisia. WSP:n suunnittelma upea silta liittyy LOCIn laatimaan Kuusijärven alueen yleissuunnittelemaan ja reittiverkostoon, jonka ensimmäiset osat ovat valmistuneet ulkoilijoiden käyttöön. Tiistaina Vantaan kaupunki hyväksyi myös Kuusijärven alueen virkistyskäyttöä kehittävän yleissuunnitelman.
Tänään julkistettiin Kansallismuseon lisärakennuksen Uusi Kansallinen -arkkitehtuurikilpailun tulokset. Voittajaksi valittiin 185 ehdotuksesta JKMM Arkkitehtien ehdotus ”Atlas”, jossa LOCI Maisema-arkkitehdit oli mukana ulkotilojen suunnittelussa.
LOCI onnittelee palkittuja ja kiittää yhteistyöstä JKMM Arkkitehtejä ja muuta tiimiä!
LOCI:lta suunnittelutiimissä olivat mukana Pia Kuusiniemi, Milla Hakari, Jussi Virta ja Anni Virolainen.
Aiheesta uutisoi mm. Yle ja SAFA.
Rakentamisen Ruusu on Helsingin kaupungin vuotuinen tunnustus poikkeuksellisen laadukkaasta rakennettuun ympäristöön liittyvästä työstä. Ehdokkaat nimeää Helsingin rakennusvalvonta, ja voittajan valitsee kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto. Palkinto annetaan tänä vuonna 25. kertaa. Tänä vuonna ehdolla olivat LOCI Maisema-arkkitehtien kohde: Hekan ja Hason uudet asuintalot Pukinmäessä, Isonpellontie 4–6. Muita kohteita olivat Eteläranta 10:n julkisivukorjaus, Erottajan aukion kehittäminen yhteistyönä, Korkeavuorenkatu 21 – korjaus ja muutos asunnoiksi sekä työmaa-aitaan toteutettu katutaideteos Sörnäisten ääni. Lisätietoa ja kohdekuvaukset ladattavissa täältä.
LOCI onnittelee tänä vuonna tunnustuksen saaneita Korkeavuorenkatu 21 korjauksen tekijöitä!
LOCI on saanut tunnustuksen vuonna 2018 Lauttasaaren kartanon peruskorjauksesta ja Vihreistä Vihrein -korttelista vuonna 2017.
Lauttasaaren kartanon muutoshanke on ehdolla Europa Nostra -järjestön arvostetun kulttuuriperintöpalkinnon saajaksi.
Kartanon nykyinen alue on enää pieni palanen alkuperäisistä kartanon maista, jotka 1870-luvulle asti käsittivät koko saaren. Vanhin säilynyt kerrostuma on vuonna 1790-luvulla rakennettu Punainen huvila, joka oli kartanon vanha päärakennus. 1920-luvulla kartanon tontti pienennettiin korttelin kokoiseksi alueeksi, jolle Bengt Schalin suunnitteli uuden puutarhan. Kulttuurihistoriallisesti ja puutarhataiteellisesti arvokkaimmat osiot perustuvat juuri tähän Bengt Schalinin vuonna 1921 tekemään puutarhasuunnitelmaan, joka on toteutettu pääosin 1920- ja 1930-lukujen aikana. Tontilla on myös jäljellä elementtejä ja kasvillisuutta 1800-luvun kartanoympäristöstä.
LOCI Maisema-arkkitehdit on ollut kartanon puutarhan muutoshankkeessa mukana ympäristöselvityksen laatimisesta toteutukseen asti. Ympäristöhistoriaselvitys laadittiin Helsingin kaupungin toimeksiannosta 2012 ja kunnostus valmistui 2018 Koneen säätiölle.
Rakennusten suunnittelusta vastaa Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy.
Pohjoismaiden suurin kauppakeskus Mall of Tripla avasi torstaina 17.10.2019 ovensa Helsingin Pasilassa. Ulkotiloista aukesi osa, osassa rakennustyöt jatkuvat vielä, mutta niistäkin päästään nauttimaan vuoden 2020 sisällä. LOCI vastaa kauppakeskuksen ja asuinkorttelin ulkotilojen suunnittelusta. Kiitos yhteistyöstä YIT, Arkkitehdit Soini & Horto Oy, Ramboll Finland, Sitowise, Granlund, Betonipallas, Terolan taimitarha, Terrawise, Hyvinkään tieluiska, Kiilibetoon, Suunnittelutoimisto Amerikka, WSP Finland ja Sweco Finland. Lokakuiset terveiset työmaalta!
LANDMARK30-juhlaviikolla maisema-arkkitehtuurin koulutuksen 30 vuoden kunniaksi julkaistiin teos Maiseman tekijät, jonka ovat toimittaneet Jyrki Sinkkilä, Aapo Pihkala & Emilia Weckman. Kirja on kunnianosoitus maisema-arkkitehdeille ja esittelee 46 ammattilaista heidän omissa maisemissaan - näiden joukossa myös LOCIn osakkaat Pia Kuusiniemen ja Milla Hakarin.
"Parhaimmillaan maisema luo hyvinvointia, mahdollistaa vaivattoman liikkumisen ja avaa upeimmat näkymät. Maisema-arkkitehdit tekevät ympäristöstämme paremman paikan asua ja olla. He muokkaavat ja uudistavat, kurottavat menneeseen ja luovat uutta. He vaalivat luontoa ja tuovat sen saumattomasti rakennettuun ympäristöön. Heitä yhdistää halu tehdä yhteisistä maisemista kestäviä, toimivia ja kauniita.” – Kirjan esittelyä
Teos on ostettavissa Aallon kirjakaupasta.
Viime viikolla torstaina 19.09.2019 The Silence Project jakoi Helsingissä 4000kpl puun taimia istutettavaksi ympäri kaupunkia osana taideprojektiaan. Projektin takana oleva taiteilija Nina Backman kiteyttää asian Kauppalehden haastattelussa:
”Puiden istuttaminen on hyödyllinen ilmastoteko, koska ne ovat tärkeitä hiilinieluja. Amazonin metsäpalot vauhdittivat istutustalkoiden aloitusta."
"Muistutamme päättäjiä ilmastonmuutostoimista, ja ihmisille tarjoutuu mahdollisuus konkreettisiin tekoihin. Korostamme puiden merkitystä kaupunkirakentamisessa.”
LOCI kiittää yhteistyöstä ja toivottaa raikasta syksyä! 🍂🌞
Miljoonan puun talkoot Aiheesta voi lukea muun muassa Ylen uutisesta.
Rudus Oy on myöntänyt LOCI maisema-arkkitehdit Oy:n Pia Kuusiniemelle vuoden 2019 Kivenpyörittäjä-tunnustuksen. Rudus haluaa tuoda Kivenpyörittäjän valinnalla esiin ammattitaitoista ja laadukasta ympäristörakentamista. Palkinto on myönnetty vuosittain vuodesta 2001 alkaen.
– Maisema-arkkitehtisuunnittelun tehtävänä on käynnistää prosesseja ja luoda mahdollisuuksia ja edellytyksiä hyvinvointiin, iloon ja elämyksiin, Pia Kuusiniemi sanoo. Hänen mukaan luonnon monimuotoisuuden tulee olla maisema-arkkitehtisuunnittelun ja ympäristörakentamisen lähtökohta.
Lue lisää Pian ajatuksia täältä.
Mitä hyvä leikkiympäristö tarvitsee, ja kuinka tällaisia ympäristöjä suunnitellaan? Pia kävi huhtikuussa keskustelemassa Radio Helsingin Design Weeklyssä leikkiympäristöjen tarpeesta, luonteesta ja suunnittelusta. Lähetyksen pääset kuuntelemaan oheisen linkin kautta: https://www.radiohelsinki.fi/podcastit/ohjaako-ymparisto-lapsen-leikkia/
Myyrmäen keskustan suunnittelukilpailu on ratkennut! Voittajatyöksi valittiin ”Muree Myrtsi”, jonka tekijöitä ovat B&M Architects, LOCI Maisema-arkkitehdit Oy, WSP Finland, Promethor Oy, Sweco Finland ja L2 Paloturvallisuus Oy. Kiitos koko tiimille!
"Mureessa Myrtsissä on palkintolautakunnan mukaan onnistuttu suunnittelemaan kaupunkirakenteeltaan ja mittakaavaltaan tasapainoinen, inhimillinen ja onnistunut kokonaisuus, jossa rakennuskokonaisuuksien rytmi ja korkeuksien vaihtuvuus luovat miellyttävän ympäristön."
Kaikki työt löytyvät täältä.
Tapiolan Kulttuurikeskuksen ja Kulttuuriaukion ja niiden ympäristön arkkitehtuurikilpailu on ratkennut. Voittaja on Uusikuu-niminen ehdotus, jonka pääsuunnittelusta on vastannut Verstas Arkkitehdit Oy ja maisemasuunnittelusta Loci maisema-arkkitehdit Oy. Lue lisää aiheesta tästä.
Syvälahden monitoimitalolle on myönnetty Turun hyvän rakentamisen palkinto. Rakennuksen on suunnitellut Verstas Arkkitehdit Oy ja pihan LOCI maisema-arkkitehdit Oy.
Erikseen palkintoperusteluissa nostettiin esille, että myös ympäristörakentaminen on toteutettu Syvälahden koulussa korkeatasoisesti.
toivottaa LOCI:n porukka
Arkkitehtuurikutsukilpailulla haettiin ideoita Turun ratapihan elämyskeskuksen arkkitehtuurille, massoittelulle, kaupunkikuvalle sekä liikennejärjestelyille. Katso voittaneessa kilpailutyöryhmässä mukana olleet Safan sivuilta tästä. Lue lisää aiheesta.
Juhlistimme 10-vuotiasta LOCI:a tekemällä viikon excursion New Yorkiin syyskuussa. Katso kuvia matkaltamme tästä.
Lämpimät kiitokset kaikille 10-vuotiasta LOCI:a kanssamme juhlistaneille!
Verstas Arkkitehdit Oy ja LOCI maisema-arkkitehdit Oy ovat voittaneet Tapiolan Satakielenrinteen suunnittelusta järjestetyn kutsukilpailun ehdotuksellaan "Birdie". Onnea!
Lisätietoja: safa.fi/kilpailut
#arkkitehtuurikilpailu #kutsukilpailu #tapiola #espoo #safa125

Laadukas, kestävä suunnittelu tuottaa paitsi toimivia ja viihtyisiä ympäristöjä, ottaa myös huomioon käytettävissä olevat resurssit ja vallitsevat olosuhteet. Tutkimme työssämme, miten kestävä kehitys voi olla aidosti sisäänrakennettu osa suunnittelua.
Maisema-arkkitehtuuri perustuu aina paikalliselle vastavuoroisuudelle, jossa rakentaminen tuo parhaimmillaan lisää resursseja niin luonnon kuin ihmisten käyttöön. Lähdemme suunnittelussa liikkeelle paikan omista resursseista: Pyrimme maarakentamisessa paikalliseen massatasapainoon ja suunnittelemme ympäristöä olemassa olevia luontotyyppejä vahvistaen.
Viime kädessä kyse on luonnonprosessien ja -varojen kunnioittamisesta ‒ siitä, että näemme ihmisen kiinteänä osana luontoa, emme ainoastaan sitä hyödyntävänä olentoina.
Ruoholahdenkatu 8, 5 krs.
00180 Helsinki, Finland